YLIPAINO HARMITTAA? YKSIN TAI YHDESSÄ KILOJEN KIMPPUUN

Onko ylipaino pulmanasi? Tiedät, miten pitäisi syödä, juoda ja liikkua –  silti painosi ei putoa. Syöminen ryöpsähtelee käsistä ja pettymys seuraa toistaan. Ratkaisukeskeisessä terapiassa lähdemme matkalle sinuun: ajattelun ja tapojen muutokseen. Haemme sinulle sopivia ratkaisuja ja toimintatapoja, joilla onnistut, jaksat tai pystyt ottamaan kilosi ja vartalosi haltuun. 

Jokainen, joka on yrittänyt laihduttaa, tietää kuinka vaikeaa on lopettaa herkuttelu kieltämällä se itseltään. Tiukkuus voi toimia hetken, mutta harvoin se on kestävää. Ylipaino harmittaa, mutta elämässä tulee tilanteita, jolloin mieli houkuttelee totutusti lohturuokaan ja herkuttelun pikavoittoihin. Niinä hetkinä täytyy oppia tekemään toisin. Ne sinulle sopivat toisin tekemisen tavat me löydämme yhdessä.

Keskity hyödyllisiin ominaisuuksiisi ja taitoihisi, älä huonoihin

Yksi ratkaisukeskeisyyden perusajatuksia onkin, että on helpompi opetella useampi hyvä tapa kuin yrittää päästä eroon yhdestä huonosta. Eli kun jokin hyödyllinen ominaisuutemme vahvistuu, sen vastakkainen huono piirre meissä vähenee. Esimerkiksi jos lisäämme itsehillintäämme, äkkipikainen toiminta vähenee. Sitä taitoa voimme hyödyntää vaikkapa uudenlaisen syömisen opettelussa. Murheen tullen emme avaakaan jäätelöpakettia, vaan mietimme hetken ja teemme jotakin muuta miellyttävää, joka vie ajatuksen toisaalle. Niitä hetkiä ja tekemisiä lähdemme kehittämään vastaanotollani.

Ratkaisukeskeisessä terapiassa itsetuntemuksesi kasvaa. Tapaamisissa kartoitamme arkeasi, ajattelu- ja reagointitapojasi. Missä tilanteissa jääkaapin ovi tai sipsipussi aukeaa? Mitä tunteita tai tapahtumia syömiseen liittyy, miten suhteesi ruokaan on elämänvarrellasi syntynyt ja muuttunut. Tutkimme yhdessä, missä tilanteissa olet onnistunut syömisen suhteen. Entä mitkä tekijät romuttavat syömisen hallintaa ja miten niitä voisi muuttaa?

Moni yrittää kitkeä ei-toivottua käytöstään rankaisemalla tai kritisoimalla itseään. Usein se kuitenkin vain pahentaa kyseistä tilannetta tai ongelmaa.

Ratkaisukeskeisyys on voimaannuttava ja käytännönläheinen menetelmä, joka lisää valmiuksiasi selviytyä eteen tulevista haasteista – omista lähtökohdistasi ja sinua inspiroivista asioista käsin.

Tapaamisissamme keskitymme edistyksesi seuraamiseen ja palkitsemiseen. Prosessisi ja motivaatiosi vahvistuvat, kun saat onnistumisistasi kiitosta, tunnustusta tai mieleisiä palkintoja välietappien saavuttamisesta.

Oletko kiinnostunut Tunnekilosi-ryhmästä? Ryhmään otetaan 6–8 henkilöä.
Vertaistuki on tässäkin asiassa osoittautunut mahtavaksi voimanlähteeksi ja ideoiden tuojaksi. Ota yhteyttä minuun!

VARAA AIKA TÄSTÄ tai lähetä minulle sähköpostia marjo.vuorinen@betterdays.fi